|
|
|
Kotitalous 6/2004
- Työssäoppiminen
on tavoitteellista opiskelua työpaikalla
- Kuopiolaisten
kokkisota tiivisti oppilaitosten yhteistyötä
- Kultainen
lusikka Hanna Valtarille
- Mitä
arvopapereista pitäisi tietää
- Koulujen
kuluttajakasvatukselle on kysyntää
- Ympäristö-
ja kuluttaja-aiheet puntarissa Savonlinnassa
- Karjaalla
opitaan sisäistä ja ulkoista yrittäjyyttä
- Heidi Hautala:
EU:n kuluttajalainsäädäntö kohdallaan
- Till bords
i Norden
- Peruskoulupäivän
satoa
|

Kuopiossa
käynnistynyt yhteistyö peruskoulun ja ammatillisen koulutuksen
kesken on hyvä esimerkki opettajien verkostoitumisesta. Tulevaisuuden
työelämä tarvitsee käytännön osaajia
ja tekijöitä. Perusopetuksen kotitalousopettajalla on
hyvät mahdollisuudet kannustaa nuoria hakeutumaan ammatilliseen
koulutukseen, joka tarjoaa nuorelle ammattiosaamisen lisäksi
yleisen jatko-opintokelpoisuuden ja hyvän pohjan esimerkiksi
ammattikorkeakouluopinnoille.
Uudistuneen
Kotitalous-lehden lukijakunta on laajentunut. Kotitalous-, kuluttaja-
ja ravitsemisalan ammattilaisten lisäksi lehti tavoittaa kirjastojen
lukusaleissa laajemman lukijajoukon. Osallistumalla lukijakilpailuun
ja kerro mielipiteesi lehden sisällöstä!
Kotitalous-lehden
toimituskunnan puolesta toivotan kaikille lukijoille hyvää
loppuvuotta.
Mirja
Hannula
päätoimittaja
|
Kotitalous 5/2004
- Kohti iloista
työntekoa
- Suurkeittiölaitteet
kehittyvät vauhdilla
- Näin
syntyy uutuustuote
- Terveyttä
probiooteista
- Aistinvarainen
arviointi on tuotekehityksen työkalu
- Ravitsemushoidosta
ratkaisu terveydenhuollon ongelmiin
- Monitieteisyys
nostaa kotitaloustieteen julkista profiilia
- Kotitalouden
kokonaisvaltainen toiminta tavoitteena
- Fyra varianter
av matlagare
- Drinkkikilpailussa
syntyi alkoholittomia juomasekoituksia
|

Ammattilehden
haasteena on tarjota eri tehtävissä toimiville lukijoille
ammatillisesti kiinnostavaa sisältöä. Tämän
numeron teemoina ovat työssäjaksaminen ja tuotekehitys.
Elokuun numerosta tutut vakiopalstat Ajassa, Uutta, Kirjat ja Verkossa
ovat löytäneet paikkansa lehdestä. Lukijakyselyssä
kiitosta sai lehden luettavuus ja raikas ilme. Sisällöltä
toivottiin monipuolisuutta ja ajan hermolla pysymymistä. Kiitos
palautteestanne!
Syysterveisin
Mirja Hannula
päätoimittaja
|
Kotitalous 4/2004
- Ops-työn
suurin haaste on vasta edessä
- Ensitunnelmia
kotitalousopettajille tehdystä kyselystä
- Kouluruokailu
on oppitunti
- Mistä
nuorille riittävästi D-vitamiinia?
- Yhteistyö
vie terveystietoa eteenpäin
- Suomalaista
vieraanvaraisuutta ja eurooppalaisia käytöstapoja
- Ainakin lepopäivänä
perhe voisi syödä yhdessä
- Vrålande
hunger på svenska
|

Ammattilehti
elää ajassa
Kotitalous-lehden
tehtävänä on palvella eri tehtävissä toimivia
ammattilaisia. Lehden uudistus on ollut tekijöille innostava
tehtävä. Kiitos eri yhteyksissä käydyistä
keskusteluista. Uudistuksen tavoitteena on ollut jalostaa hyviä
ideoita vuosien varrelta ja lisätä luettavuutta. Odotan
palautettasi - kerro mielipiteesi lehden sisällöstä,
luettavuudesta ja uudistuneesta ilmeestä.
Alkusyksyisin
terveisin
Mirja
Hannula
päätoimittaja
Kuva:
Timo Jakonen
|
Kotitalous 3/2004
- Kaksi tärkeää
seminaaria
- Hyvää
sydämelle
- Kulttuurikin
vaikuttaa sydänterveyteen
- Kotitalousopettajien
liiton hallitus
- Yrittäjyydellä
hyvinvointia tulevaisuuden seniori-Suomessa
- Ruis - salainen
aseemme
- Arjen turvallisuudesta
on kysymys
- "Ei
vara venettä kaada"
- KIURU 2004
- harjoitus naisille
- Huoltovarmuuskeskuksen
on varauduttava pahan päivän varalle
- Sotilaskoti
on monessa mukana
- Rajajääkärin
keidas
- Migreeni
alkaa usein murrosiässä
- Kodinkoneet
tutuiksi jo peruskoulussa
- Kuka pesee
Suomen pyykit?
- Mainokset
aikansa kuvaajina: pesuainemainontaa
- Kotitekoista
saippuaa
- Paljon puhetta
D-vitamiinista
- Suomalaista
emmentalia 150 vuotta
- Taajamasta
tilalle: luomuviljelyyn tutustumassa
- "Kotitalouden
kompassi" Aseman Lapset ry:lle
- Ravitsemusosaajilta
apua ruokavalion ongelmiin
- Kenen kuva
- kenen ääni?
- Strutsi on
jännittävä tarhaeläin
- Spagetti
on perusruokaa Somaliassakin
- Huivi suojana
- Romanien
tapakulttuurista
- Ammatillinen
opettajuus muutoksessa: onko opettaja äiti, poliisi vai ohjaaja?
- Oppilaan
oma kieli ja kulttuuri unohdetaan usein koulussa
- Kansainvälistä
yhteistyötä Reinin rannalla: IFHE:n kokous
|

"Ei
vara venettä kaada"
Naiset ovat
aktiivisesti alkaneet kouluttautua ja hankkia lisätietoa poikkeuksellisten
tilanteiden varalta. Yksi varautumiskeino on kotivara eli oma ruoan
varmuusvarasto, jonka avulla perhe voi selviytyä poikkeuksellisesta
tilanteesta, oli se mikä tahansa.
Poikkeuksellinen
tilanne syntyy yleensä äkkiarvaamatta: jalka menee poikki,
sähkö katkeaa pitkäksi aikaa tai hankala jakeluhäiriö
estää kaupan varastojen täydentymisen. Silloin on
hyvä, kun kotona on ruokaa.
Kuvat:
Auli Puhakka
|
Kotitalous 2/2004
- Yhdessä
ja erikseen, Pirjo Korvelan väitöskirjasta
- Oppilaitosten
Otava 2 -hanke vauhdissa
- Aiotko konsulentiksi
tai konsulentteja ohjaamaan?
- Ammattikorkeakoulussa
työelämäyhteistyö sisältyy opiskeluun
- Oro för
ämneslärarutbildningen i huslig ekonomi
- Verkligheten
för ämneslärarutbildningen i huslig ekonomi
- Yhdessä
elämisen ja tekemisen taidot, Katriina Sulosen väitöskirjasta
- Hilkka Pietilälle
vuoden 2003 tietokirjailijapalkinto
- Pyhä
Birgitta, näkijä ja tekijä
- Birgittalaisluostari
kotitaloudellisena sivistäjänä
- Helsingin
Kotitalousopettajat 70 v.
- Omasta asiasta
uskaltaa puhua
- Tarmoa työnohjauksesta!
- Terveiset
IFHE:n konferenssista Tukholmasta
- Poroa ovelle
- Oppimisen
arviointimenetelmät kotitalousopetuksessa
- Menossa tärkeä
kartoitus kotitalousopetuksen nykytilasta
- Elämän
ruuhkavuodet
- Toiminnallista
terveystietoa
- Kouluja palkittiin
päihteidenkäytön ehkäisystä
- Jotta äidinrakkaus
toteutuisi
- Oletko kuullut
Naistenkartanosta?
- Meikäpoika
kannustaa poikia pärjäämään
- Kotitaloudet
murroksen kynsissä
- Ikääntyneelläkin
on oikeus hyvään kotoutumiseen
- "Sinä
päivänä kun tingimme laadusta, voi tehtaan portit
sulkea"
- Kohti kestävää
kulutusta
- Luotettava
Joutsenlippu
- Työharjoittelusta
vakipaikkaan, kuluttajaneuvojana Electroluxilla
- Kalaa &
sinappia
- Valiton ravitsemusneuvottelukunnan
Studia Generalia -tilaisuudet
- Kauha suuhun
ja takaisin pataan?
- Ruoanvalmistus
oppiaineena
- Ravitsemusneuvonta
on herkkä kysymys
- Älypakkaus
varmistaa elintarvikkeen laadun
|

Tärkeä
kartoitus kotitalousopetuksen nykytilasta
Menossa on tärkeä
kartoitus, jonka tuloksia odotellaan suurella mielenkiinnolla. Suomalaiset
ja ruotsalaiset peruskoulun kotitalousopettajat ovat saaneet kertoa
kokemuksiaan ja näkemyksiään oppiaineen nykytilasta,
sen arvostuksesta ja opetuksen toteuttamisesta. Kyselylomake on
internetissä 31.3. saakka osoitteessa www.edu.helsinki.fi/kktl/kysely.
Ensimmäisiä
yhteenvetoja on odotettavissa jo lomien jälkeen, kertovat tutkimuksesta
Suomen osalta vastaavat Päivi Palojoki ja Ilkka Tuominen. Ruotsissa
tutkimus on osa laajempaa NU-03 -projektia, jossa arvioidaan kaikki
peruskoulun oppiaineet.
Kansikuva:
Martti Lintunen/Kirkon ulkomaanapu
|
Kotitalous 1/2004
- Elämäntehtävänä
elintarvikevalvonta, Jaana Husu-Kallion haastattelu
- Maailman
kotitalouspäivä 17.3.2004.
- Kotien välimatkaa
8696 km
- Tapatuntemus
on jokaisen etuoikeus
- Tapakulttuurin
raami on uskontojen sisällä
- Kun Cotes
50 vuotta täytti
- "Kotimaisia
marjoja ja kasvistanoleja"
- Kasvisten
väreissä on voimaa
- Mitä
ruokaa eilen - mitä tänään - mitä huomenna?
- Valtion ravitsemusneuvottelukunta
täyttää 50 vuotta
- Maukas ja
turvallinen kananmuna
- Pyhiinvaeltajan
herkutteluhetki: mustekalaa Melidessä
- Lähiruokaa
vai luomuruokaa?
- Restonomien
ja tradenomien yhteinen soppa
- Lähiruokaa
Hämeestä
- Lähiruoka
osana maaseudun selviytymisstrategiaa
- Perinnemakuja
maakunnista
- Lasinpuhdistajan
toivomus: ota kierrätys vakavasti
- Eräs
teoria ja sen käytäntö
- Lisää
kasviksia!
- Monen vanhuksen
ravitsemuksessa on häiriöitä
- Hiilihydraattien
rajoittaminen - huuhaata vai tiedettä?
- Eurooppalaisten
ruokatottumuksia ja terveyttä tutkitaan
- Ruoka on
messun arvoinen asia
- Karoliinan
kahvimylly pyörii maalaisidyllissä
- Pankaapa
merkille!
- Komeita kirjoja
- Arjen hallintaa
nykymaailmassa
- Moni asia
vaikuttaa nuorten ruokavalintoihin
- Ruokalaskuri
opetuksen avuksi
- Ota maailma
haltuun - valmista ruokaa
- GMO - hyvää,
pahaa, ruokaa vai rahaa?
- Bioteknologiaa
- Mehiläinen
muuttaa meden hunajaksi
- Ansiomerkkejä
ansioituneille kotitalousopettajille
|

Kasvisten
väreissä on voimaa
Kasvikunnan
runsaat värit ilahduttavat ja houkuttelevat ruokailijaa. Väreillä
on suuri merkitys sekä silmanruokana että sisäisesti
elintoimintoihimme. Kotimaiset kasvikset ovat ottaneet teemakseen
Väreistä voimaa ja antaa kätevän neuvon: nauti
viittä väriä päivässä! Näin tulee
nautittua erilaisia kasviksia monipuosesti ja samalla suositeltava
puolen kilon annoskin helposti täyteen.
Maailmalla
liikkuu runsaasti erilaisia laihdutusdieettejä, mutta niistä
ei kannata hullaantua. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan viralliset
suositukset ovat edelleen erinomainen pohja terveelliselle ravitsemukselle
ja oiva kivijalka myös ravitsemusopetukselle.
Kansikuva:
Sanna Peurakoski/Finfood Kananmunatiedotus
|