Mitä Kotitalousopettajien liitto tekee

Kotitalousopettajien liittoLiiton tarkoituksena on sääntöjensä mukaisesti luoda yhteishenkeä ja lisätä yhteenkuuluvuutta eri toimialoilla työskentelevien kotitalousopettajien ja alan ammatillisten opettajien kesken, työskennellä kotitalouden aseman edistämiseksi ja tukea jäsenyhdistystensä toimintaa sekä parantaa jäsenistön ammatillista, koulutuksellista, taloudellista ja yhteiskunnallista asemaa.

Liitolla on yksi työntekijä: toiminnanjohtaja. Hän hoitaa liiton juoksevat asiat, auttaa verkostoineen jäsenistöä erilaisissa kotitalousopetuksen pulmakysymyksissä, edustaa liittoa monissa yhteistyöelimissä ja päivittää mm. jäsenrekisteriä.

Liitto järjestää vuosittain kaksi koulutuspäivää, joiden yhteydessä pidetään liiton viralliset kokoukset. Pienempiä koulutuksia pidetään ympäri vuoden. Liittohallitus johtaa ja ideoi toimintaa. Liittohallituksen apuna toimivat toimikunnat. Liittohallituksen jäsenet toimivat toimikuntien puheenjohtajina. Toimikunnat kokoontuvat neljästä kuuteen kertaan vuodessa.

Kotitalousopettajien liiton jäseniä ovat rekisteröidyt yhdistykset. Liittoon kuuluu 23 jäsenyhdistystä. Yksittäiset opettajat ovat liiton jäsenyhdistysten jäseniä.

Kotitalousopettajien liitto ry

Snellmaninkatu 25 B 24
00170 Helsinki
kotitalousopettajien.liitto@kolumbus.fi

Puheenjohtaja Riitta Cederberg, p. 040 840 6787
riitta.cederberg@kolumbus.fi

Toiminnanjohtaja Aira Kuvaja, p. 040 500 8316
Puhelinaika ke klo 10-14

Jäsenyhdistykset
Liittohallitus
Toimikunnat
Historiaa
Kansainvälinen toiminta
Ammattina kotitalousopettaja
Kotitalous-lehti